
Muumimaailma tunnetaan perusturvallisena paikkana, jossa asukkaille kuitenkin tapahtuu jännittäviä tarinankertomisen arvoisia seikkailuja. Rakastettavat muumihahmot ovatkin yhdistäneet katsojia aina vauvasta vaariin suloisilla tarinoillaan ja istuttanut koko perheen television ääreen. Tämä on huomioitu myös koru - ja kellovalikoimassa, sillä löydät mallistosta tuotteita niin lapsista aikuisille.
Muumifanien toiveesta Muumi Rakkaus - teema on nyt saatavana myös ihastuttavana seinäkellona! Mustavalkoisessa seinäkellossa on kuvattu Muumipeikko ja Niiskuneiti istuskelemassa kukkien katveessa. Mustavalkoinen kello on selkeä ja modernin tyylikäs sisustuselementti moneen erilaiseen kotiin. Tästä mallista löydät myös selkeästi esille laitetut numerot, joiden avulla ajan tarkastaminen onnistuu kätevästi.
Kellon koneistona toimii hiljainen liukusekuntiosoitin, josta ei kuulu monia häiritsevää tikitysääntä. Käytännössä kellon viisari siis liukuu sulavasti eteenpäin eikä pidä lähes minkäänlaista ääntä. Jos siis perheestänne löytyy henkilö joka ei saa unta tikitysäänen säestämänä, olisi tämä kello teille juuri sopivan hiljainen vaihtoehto!
Tämä kellomalli on ihastuttava lahjaidea esimerkiksi hääpäivälahjaksi tai lahjaksi muumifanille!
Kellon halkaisija 32 cm.
Liukusekuntiosoitin.
Pakkaus sisältää AA-Pariston.
2 vuoden takuu. Seinäkello lähetetään automaattisesti pakettina, joten postikulut määräytyvät pakettihinnan mukaan.