voidaan lähettää 3-7 päivän kuluessa
Tuleeko sinulle Primus korusta mieleen Transformers elokuva? Näillä kahdella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään, vaikka korun muodosta ja nimestä saattaisi toisin päätellä. Jos teillä kuitenkin asuu Transformers-fani, en usko, että hän pahastuisi tällaisesta korulahjasta ;) Kokeile!
Primus-korusarjaa suunnitellessaan Eelis Aleksi pyöritteli mielessään kirkkaita tähtiä, jotka ovat opastaneet ihmisiä vuosien varrella, sekä vahvoja henkilöitä, jotka ovat hienoja esikuvia muille. Ajatuksista kiteytyi tyylitellyn tähden mallinen koru, ja nimekseen korusarjalle tuli Primus.
Tämä rannekoru muodostuu ruskeasta nahkanauhasta, johon on yhdistetty kiiltäviä hopeaosia. Kolmiomallinen koruosa on hopeaa ja sen koko on 23 x 35mm. Hopeaosat ovat rodinoituja, joten ne säilyvät kirkkaina kauan. Tämä nahkainen rannekoru sopii myös vahvempiin ranteisiin, sillä tästä rannekorusta on saatavilla jopa 23 cm. Rannekoru sopiikin lahjaksi miehelle, mutta koru on näyttävä myös naisen ranteessa.
Takana seison vain sanojen,
muutoin keulilla kuljen
Lumoava korut valmistetaan Kuopiossa maailman pohjoisimmassa korutehtaassa. Tuotanto on kehitetty mahdollisimman ympäristöystävälliseksi. Materiaalina käytetty hopea on lähes kokonaan kierrätettyä ja korut rodinoidaan, jotta ne pysyisivät kiiltävinä vuosikausia.
Tiesithän, että meiltä saat ilmaisen toimituksen lisäksi myös tilaajalahjan!