Tämä yksinkertaisen kaunis ylioppilaan kristallinen Naomi kuohuviinilasi ihastuttaa pelkistetyllä, mutta klassisen kauniilla ulkomuodollaan. Pelkistetyssä mallissa kullattu lyyra pääsee upeasti oikeuksiinsa ja se toimiikin tämän lasin kauniina yksityiskohtana.
Lyyralasit ovat olleet jo monien vuosien ajan suosittuja ylioppilaslahjoja. Lahjaksi annettu ylioppilaan kuohuviinilasi kestää vuodesta toiseen, eikä se häviä samalla tavalla kuin esimerkiksi annettu lahjaraha. Mikäli siis etsit hyödyllistä ja kestävää ylioppilaslahjaa olisi tämä juuri oikea vaihtoehto!

Lasin voi myös yksilöidä kaiverruksella. Suosituin kaiverrus lyyralasiin on ollut vuodesta toiseen nimi ja päivämäärä. Yksilöllisellä kaiverruksella varustettu lahja on aina henkilökohtaisempi lahjansaajalle.
Klikkaa tuote ostoskoriin niin pääset antamaan kaiverrutiedon.
Tilavuus 160 ml.
Korkeus 238 mm.
Hinta sisältää 2 kuohuviinilasin kullatulla lyyralla sekä omalla kaiverruksella.
Valmistusmaa Tsekki.
Huomioithan, että kristallilasin valmistuksessa tuotteeseen saattaa jäädä pienen pieniä ilmakuplia. Ne kuuluvat tuotteen laatuun eivätkä ole valmistusvirhe.
Valitettavasti tätä tuotetta emme voi lahjapaketoida valmiiksi, mutta voit tilata alapuolelta oheistuotteet -kohdasta lyyralasille tyylikkään sellofaanipussin, johon voit laittaa lasin ja viedä päivänsankarille.