Oletko etsinyt hieman erilaista kelloa, jota ei löydy jokaiselta vastaantulijalta ranteesta? Kaipaisitko vaihtelua metalli- ja nahkaranteisiin kelloihin? Mikäli tunnistit itsesi, ovat suomalaisen suunnittelun tuloksena syntyneet Aarni rannekellot tehty juuri sinulle!
Nämä puusta valmistetut Suomessa suunnitellut kellot ovat kaivattu moderni uutuus kellomarkkinoille. Aarni rannekellot edustavatkin parhaimmillaan pitkäjänteistä suunnittelutyötä, jonka ansiosta suomalaisesta puusta on saatu valmistettua kestävä ja laadukas rannekello, joka kestää käytössä aina vuodesta toiseen. Suunnittelijat ovat itse sanoneet suunnittelutyöstään näin:
"Käytämme kuukausia tuotteidemme suunnitteluun. Tyydymme vain parhaisiin mahdollisiin materiaaleihin, komponentteihin ja valmistusmenetelmiin. Testaamme myös tuotteemme armottomasti ennen kuin ne edes näkevät päivänvalon. Sen jälkeen olemme edelleen paikalla katsomassa, oppimassa ja kehittymässä. Siksi sinun ei tarvitse ikinä miettiä heittäväsi pois Aarniasi."
Kotimainen saarni on jalolehtipuu, jonka puuaines on erittäin lujaa, sitkeää ja kulutusta kestävää. Hieman tummemmat puun syyt yhdessä ruusukultaisen taustan kanssa tekevät tästä kellosta upean asusteen arkeen ja juhlaan.
Aarni Saarni kellon takapohja ja lukko ovat punakullanväristä terästä.
Puu on materiaalina miellyttävä ja lämmin ihoa vasten. Kellon keveys yllättää iloisesti.
Haluatko kelloon yksilöivän kaiverruksen?
Kelloon saatavana kaupanpäälle takakanteen yksilöivä kaiverrus. Yksilöllisellä kaiverruksella varustettu kello on aina lahjansaajalle henkilökohtaisempi.
Huomioithan, että takakannessa on vain rajattu tila kaiverrukselle. Takapohjaan mahtuu kaivertamaan esim. nimikirjaimet ja päivämäärän. Mikäli haluat vähän pidemmän henkilökohtaisen tervehdyksen voimme laserkaivertaa sen kellon kotelon kanteen. Huomioithan että kaiverretulla tuotteella ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.
Materiaali suomalainen saarni.
Lukko-osa ja takakansi terästä.
Sveitsiläinen Ronda 1062 kvartsikoneisto, 4 jewels.
Kellotaulun leveys 38 mm.
Rannekkeen leveys 18 mm.
Pituus säädettävissä sopivaksi ranteeseen, jonka ympärysmitta on noin15-19cm mittaan.
Kello sopii suoriltaan ranteeseen, jonka ympärysmitta on n. 17 cm. Kellon mukana toimitetaan 2 jatkopalaa, joilla ranneketta voi jatkaa noin 2cm verran, kellon mukana toimitetaan myös pienet meisselit, joiden avulla saat itse pidennettyä / lyhennettyä ranneketta. Toiveestasi voimme kiinnittää jatkopalat valmiiksi tai poistaa palan/paloja. Yksi pala lyhentää ranneketta 1 cm. (Huom. Mikäli muokkaamme ranneketta, ei kellolla ole enää vaihto- / palautusoikeutta.)
Aarni kellolle myönnetään (3) vuoden takuu.
Jokainen Aarni kello on suunniteltu roiskevesitiiviiksi, mutta puun luonnollisista ominaisuuksista johtuen vältä kosketusta veden/kosteuden kanssa. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa.