Tulosta

Käsinkaiverrus koruun

 

Mitä käsinkaiverrus on?

 

Käsinkaivertaminen on vanhaa ja perinteistä käsityötaitoa, jossa metallin pintaa koristellaan tekstillä, numeroilla, kuvioilla tai kaikkia niitä yhdistelemällä. Nämä koristeet piirretään ensin käsin metallin pintaan ja tämän jälkeen käsinkaivertaja ikään kuin vuolee metallia pois piirroksen ääriviivoja seuraten. Hänen käyttämänsä pientä talttaa muistuttava työkalu on nimeltään kaiverrin, jonka jokainen kaivertaja tekee itse juuri omaan käteensä sopivaksi. Kaivertaja valmistaa itselleen useita erilaisia kaivertimia ja käyttää niitä sen mukaan, millaiseen esineeseen kaiverrustyö on kulloinkin tarkoitus tehdä. Esimerkiksi nimien ja päivämäärän kaivertaminen kihlasormuksiin vaatii erimuotoisen työkalun, kuin suoralle laatalle tehtävä. Kaiverrustaidon pitkistä perinteistä kertoo jotain mm. se, että kun kirjapainotaito aikoinaan keksittiin, olivat käsinkaivertajat niitä, jotka valmistivat painolaattoihin kaiverruskuviot.